Tiedän, että monet ovat tanssineet jo pari viikkoa tai pitempäänkin, mutta paikallinen kansalaisopisto aloittaa kautensa tänään. Tänään alkaa kahdentoista viikon putki, jonka katkaisee vain syysloma lokakuulla. Odotettavissa on vauhdikkaita viikkoja jouluun asti!

Olen jo elokuun ajan harjoitellut työntekoa pitämällä tiistaiteemoja niille oppilaille, joille kansalaisopiston kausi alkaa liian myöhään. Osaan kuitenkin ennustaa, että pari kolme ensimmäistä viikkoa tuntuvat lihaksissa ja pääkopassa. Yhtä kaikki: ihanaa päästä taas opettamaan!

Kansalaisopiston opettajakokouksessa rehtorimme puhui siitä, miten jokaisen opettajan on hyvä tehdä ennakkoon suunnitelmat talven opetuksesta ja tavoitteista. Silloin tajusin, että ehkä suunnittelu ei olekaan niin itsestäänselvä juttu kaikille.

Sykleissä

Oma näkökulmani tanssinopetukseen on se, että jokaista ryhmää pyritään viemään vuosi vuodelta eteenpäin ja tarjoamaan uusia haasteita. Niinpä teen suunnitelmia yleensä useamman vuoden sykleissä, jotta oppilaat pääsisivät harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisia koreografioita ja liikesarjoja.

Toisaalta omiin suunnitelmiin ei saa jämähtää: viime syksynä yhdessä ryhmässä sali oli aivan tupaten täynnä. Olin suunnitellut ryhmälle keppitanssia, mutta se ei olisi ollut turvallista. Keppitanssi vaihtui rumpusooloon, joka oli hitusen haasteellinen, mutta hauska.

Koska opetan useampaa ryhmää, yritän järjestää talven ohjelmistoon monenlaista opetettavaa: välineitä ja välineettömiä, kansantansseja, baladia ja estradityyliä, hauskaa ja haikeaa. Vaikka näillä seuduin etäisyydet ovat kohtuullisen pitkät, muutamat oppilaat käyvät useammassa eri ryhmässä. Heillekin on mukava tarjota erilaisia haasteita eri ryhmissä.

Tänään alkaa lukukausi, ja suunnitelmat ovat valmiina -- tai siis suunnitelmarunko on olemassa. Viime vuosista oppineena teen lopulliset päätökset talven mittaan opetettavista asioista ja koreografioista vasta muutaman seuraavan viikon aikana, kun näen, millaista sakkia tänä vuonna mihinkin ryhmään tulee. Silloin tarjonta vastaa parhaiten kysyntää.

Vielä tänään: Randa Turussa

Kuten jo viikko sitten varoittelin, kaikkien Turun seudulla asustavien kannattaa ottaa tänään suunta Suomen entiseen pääkaupunkiin. Turun konservatoriossa nähdään viime lauantailta pikauusintana Hopeinen Kuu -näytös, tähtenä Randa Kamel.

Tulevana lauantaina voi nykyisessä pääkaupungissamme ottaa kunnon tanssiputken: Peppina Lindfors ratkoo ympärimeno-ongelmia, ja Mohamed El Hosseny kertaa syyskauden aluksi opitut koreografiat.

Syksy on tullut -- huivit ja hanskat esiin ja tanssimaan!