Moni nurkka on odottanut siivoamista viikon jos toisenkin. Kesällä inspiroiduin tekemään täysjärjestelyn vaatehuoneeseen, ja viime viikolla vietin aikaa levyhyllyni parissa. Kumpikaan ei välttämättä ollut mielenterveyden kannalta järkevää.

Alkuun olin hyvin säästeliäs tekemään tanssitarpeistohankintoja, jo siksikin, että opiskelijabudjetilla rahaa ei liiemmälti ollut. 1990-luvun puolella tanssiin käyttämistäni rahoista 99 prosenttia meni tanssitunteihin ja kursseihin. Minulla taisi olla kaksi ostettua lantiohuivia ja alle viisi levyä, pari pukua ompelin esiintymisiin. Oi niitä aikoja.

Kun tanssiharrastus oli jatkunut viitisen vuotta, alkoi tuntua siltä, että huuma ei mene hetkessä ohi, ja tanssitarpeistoon voisi vähän sijoittaa rahaakin. Ja kun viisi vuotta sitten aloitin tanssinopetuksen, silloin viimeistään oli tarvetta monenlaiselle hankinnalle.

Huivit ja levyt

Jostain syystä hallitsemattomimmat hankintamäärät löytyvät juuri vaatehuoneen alimmalta hyllyltä sekä levyhyllystäni. Olen kompensoinut alkuaikojen niukkaa huivivalikoimaani sillä, että nyt minulla on lantiohuivi joka lähtöön. Kuitenkin huomaan, että opettaessani käytän yleensä muutamaan harvaa huivia, ja kun lähden kursseille, tärkein huivinvalintakriteeri onkin se, miten kevyesti ja pienessä tilassa huivi kulkee.

Olen suorastaan ansiokkaasti jo varmaan pari vuotta pelannut tanssitunneilla vanhoilla lantiohuiveilla. Tätä nykyä uusien lantiohuivihankintojen tiellä on kaksi tekijää: makuni on muuttunut vuosien mittaan hyvin kalliiksi, ja uusia, minua tosissaan hehkuttavia lantiohuiveja ei kovin usein vastaan tule. Menossa ei siis ole ostokielto, vaan käynnissä on syvän harkinnan kausi. Jos hankin uuden huivin, hankin sen todennäköisesti esiintymiskäyttöön. Toisaalta vain harvojen pukujen kanssa käytetään lantiohuivia...

Levyjen saralla harkintani on huomattavasti niukempaa, mutta se on perusteltua. Tanssia ei voi opettaa ilman kunnollista musiikkivalikoimaa. Täytyy olla koko joukko kappaleita, joissa on eri rytmi, eri tyyli, eri tunnelma. Tähän olen tainnut pyrkiä turhankin tarmokkaasti, sillä levyjä on kertynyt tolkuttomasti. Tätäkin syksyä varten on hankittuna puolentusinaa uutta tallennetta.

Toisaalta puolustus muistuttaa: joukossa on vain muutama sellainen levy, joka ei olisi pyörinyt tanssitunneilla taajaan, ja vain murto-osa levyistä on unohtunut hyllyyn. Enää en osaa kaikkien levyjeni kappalevalikoimaa ulkoa, mutta aika hyvä käsitys minulla silti siitä on, miltä leyvltä löydän millaistakin musiikkia.

Kaikesta huolimatta lantiohuivi- ja levyvalikoimani pistää minut hiljaiseksi. Missä välissä nämä kaikki on tullut hankittua? Älkää kuitenkaan ehdotelko, että harventaisin varastojani kirpputorimyynnillä -- jokaiseen huiviin ja levyyn on tallennettu koko joukko muistoja. Ja eihän muistoja voi mennä myymään!

Tanssimaan!

Tällä viikolla 7HT aloittaa odotetut viikkotuntinsa uusvanhassa studiossa Pajatie 3:ssa. Disco oriental -tunnit pyörähtävät käyntiin viikon päästä. Näin on tanssisyksy virallisesti avattu!

Muuten tällä viikolla keskitytään normaaliin tanssiarkeen. Ainoastaan lauantaina Helsingissä pääsee kurssittautumaan Mohamed El Hossenyn estradikoreografiakurssille.

Intoa ja tanssin iloa tanssisyksyyn, hyvät lukijat!