Vuoden kohokohtana monilla harrastajilla on esiintyminen esimerkiksi yhdistyksen kevätnäytöksessä. Syksyllä aloitetaan koreografiatreenit, ja tanssia treenataan pala palalta valmiiksi kokonaisuudeksi, kunnes näytöksen kynnyksellä ollaan enemmän tai vähemmän valmiina. Suunnitellaan ja hankitaan puvut, toisinaan tartutaan itse saksiin ja neulaan.

Esiintymispäivänä useampi tunti hurahtaa valmistautumiseen: meikkaamiseen, hiusten laittoon, lämmittelyyn ja yleiseen odotteluun. Lopulta lavalla käväistään kolmesta viiteen minuuttiin, ja se on siinä.

Useimmille harrastajille tämä on riittävästi, mutta kokemuksen myötä lyhyeen tanssiin voi olla hankala motivoitua: "Teen kaiken tämän työn talven mittaan, jotta saan olla vaivaiset kolme minuuttia lavalla." Jos ajattelee pelkkää esiintymistä, ei siinä paljon järkeä olekaan.

Katselin eilen Osakan MM-kisojen miesten satasta. Ne miehet ovat treenanneet vuosia joka päivä, matkustaneet maailman toiselle puolelle, kääntäneet elimistönsä kellon paikalliseen aikaan ja valmistautuneet viimeisen päälle -- jotta saavat pyrähtää korkeintaan neljä kertaa etusuoran kymmenessä sekunnissa.

Tanssia -- tai muuta suoritusta -- ei voi arvottaa minuuteissa. Alle kolmen minuutin tanssi, joka on viimeisen päälle treenattu ja harkittu, toimiva kokonaisuus, on useimmiten katsojille mukavampi elämys kuin seitsemänminuuttinen, joka kahlataan läpi. Ja niin se on muuten esittäjälleenkin.

Kuun vaihteessa

Tänään Espoossa Soukan palvelutalossa alkaa itämaista tanssia nuorille, järjestäjänä Shamadaan ry. Keskiviikkona Joroisilla Heli Turunen pitää tiukat tekniikkatreenit, järjestäjänä Seher -- Tanssin taikaa ry. Torstaina Vantaalla Sälämät ry. esittää perinteiseen tapaansa itämaisia tansseja Veininmllyllä.

Lauantaina Hosseny jatkaa Helsingissä koreografiasarjaansa videoclip-tyylisellä tanssilla. Vantaalla Tanssitalo Juuliassa puolestaan leireillään Takaisin lomalaitumilta -teemalla: Taikku ohjaa estradia ja disco orientalia, ja illan päätteeksi Juuliassa juhlitaan nelivuotisbileiden merkeissä.

Jyväskylässä 7HT:n opetus alkaa viikon päästä ja disco oriental -tunnit kahden viikon kuluttua, ilmoittautumiset osoitteella kurssit (at) 7ht.fi.

Tanssin iloa, hyvät lukijat!